keskiviikko 12. tammikuuta 2011

Omat Laitteet # 7 - 18.1.2011

Omat-laitteet klubi palauttaa elektronisen musiikin ilosanoman Artturiin kahden piinaavan kuukauden tauon jälkeen. Ja uuden vuoden kunniaksi paluu tehdään, totta kai, tyylillä. Artturin lava valloitetaan tällä kertaa täysin vieraspaikkakuntalaisin voimin, joten nyt on hyvä paikka itse kullekin tuulettaa Tampereen paikalliskenessä pölyttynyttä tajuntaa. Helsingistä paikalle saapuu Aberrant Vascular; Jyväskylää sen sijaan edustavat The Future Roots ja Zubkerman.

Artistiesittely pätkähtävät samaiselle lepakkokanavalle lähestulkoon – ja kirjaimellisesti – näillä näppäimillä. Kaikki kynnelle kykenevät paikalle Ravintola Artturiin tulevana tiistaina (18.1). Tykitys starttaa tänäkin vuonna tutusti kello 20.00. Tätä(kään) ei parane missata!

-Omat Laitteet-

P.S. Tietyissä ”piireissä” jo pitkään villinä liikkunut huhu on myös antanut vinkata mahdollisesta yllätysartistivierailusta. Noh, huhut huhuina. Tiistaina nähdään.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti